Tiedotteet

Suomen Cupin ennakkotunnelmia

TIEDOTE HIIHTOLIITON SIVUILLA 3.11.2020

Suomen Cup -kausi käyntiin viikonloppuna – moni maajoukkuehiihtäjä avaa kautensaFacebookTwitter

Maastohiihdon Suomen Cup alkaa viikonvaihteessa Vuokatissa, jossa sekä lauantain sprintit että sunnuntain viestit käydään vapaalla hiihtotavalla. Moni maajoukkuehiihtäjä avaa kautensa.

Yksi viikonvaihteen mielenkiintoisimmista maajoukkuenimistä on Pohti Ski Teamin Joni Mäki. Mäelle lokakuu on ollut erilainen, sillä jo perinteeksi muodostunut Val Senalesin -leiri jäi tältä vuodelta koronatilanteen vuoksi väliin. Harjoitteluun se ei ole isommin vaikuttanut. Myös äskettäin päättynyt maajoukkueleiri Vuokatissa sujui mukavasti.

– Tuli tosi paljon oltua suksilla. Pääsin testaamaan suksia, siltä puolelta ihan positiivinen leiri, Mäki sanoo.

Kesävireensä hän näytti hyväksi ainakin rullahiihdon SM-kilpailuissa, jossa hän vei mestaruuden 16 kilometrillä ennen Iivo Niskasta. Hän sanoo olevansa tällä hetkellä tilanteeseensa ”ihan kohtalaisen tyytyväinen”. Kauden ensimmäisessä viestissä sunnuntaina Pohti Ski Team on varmasti jälleen yksi suosikeista.

– Viestissä luotan, että olemme kärkikamppailussa. On kovaa kilpailua. Muutama joukkue on vähän vahvistunut, muutama vähän heikentynyt. Uskon, että Puijon Hiihtoseura tulee olemaan aika kova luu. Viesticup näyttää mielenkiintoiselta, siellä on muutamia seuroja, jotka kamppailevat viesticupin voitosta, Mäki sanoo.

Mäellä ja muilla Pohti Ski Teamin hiihtäjillä edessä on myös SM-kilpailut Pyhäjärvellä. Valmisteluja tehtiin innokkaalla pöhinällä jo viime kauden Suomen Cupiin, mutta koronatilanteen vuoksi kilpailut jäivät pitämättä. Mäki kehuu seuraväen työtä ja toivoo myös yleisön pääsevän kisoihin.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ulkoilma ja luonto

0