Teksti ja kuvat: Ossi Savolainen
Elokuun lopusta lähtien Pyhäsalmen taajaman eteläpuolella Pyhäjärven Lamminaholla on komeillut Nelostien laidassa uusi tienviitta. Aiemmin nimeämätön tie Honkavuoren ulkoilualueella sijaitsevalle Hiisituvalle kantaa nyt pitkän linjan pyhäjärvisen liikuntavaikuttajan ja Pohti SkiTeamin perustajan ja managerin Kauko Tikkasen nimeä.
Sysäys yksityistien nimeämiseen oli alun perin entisen opettajan ja paikallisvaikuttajan Kimmo Sarkkisen aikaansaannosta.
– Mietin yön hiljaisina tunteina, mikä olisi se asia, jolla Kauko Tikkasen työtä kunnioitetaan, ja mitä ihmiset pitäisivät hyväksyttynä ja oikeutettuna kunnianosoituksena, Kimmo Sarkkinen kertaa ja jatkaa:
– Arvonimi ei tuntunut passaavan, koska se vaatii usein laaja-alaista hallinnollista työtä. Soitin Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemelle, ja hän lämpesi tieidealle. Sen jälkeen soittelin kymmenkunnalle urheilun ja hiihdon ystävälle, ja kysyin mitä mieltä he ovat ajatuksesta. Kaikki kannattivat asiaa. Kauko itse oli sanalla sanoen järkyttynyt, Sarkkinen naurahtaa.
Sen jälkeen Sarkkinen keräsi papereihin alle nimet paikallisten urheiluseurojen edustajilta ja Lamminahon kyläseuralta. Mukana nimeämishankkeessa olivat Tikkasen tietämättä Lamminahon Ahto, Pyhäjärven Pohti ja Pohti SkiTeam.
Pyhäjärven kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen kesäkuisessa kokouksessaan.
– Suomen kansa ja valtaosa pyhäjärvisistä arvostaa Pohti SkiTeamin toimintaa ja se on tuonut kaupungille paljon näkyvyyttä. Kauko Tikkanen ja Pohti SkiTeam ovat tehneet kaupungin eteen hirmuisesti töitä. Hän on myös hankkinut valtavasti euroja Honkavuoren kehittämiseen ja satsannut SkiTeamin menestymiseen, perustelee Kimmo Sarkkinen, miksi hän halusi muistaa Tikkasta ansioistaan Pyhäjärven hyväksi.
Ja mikäs sen otollisempi sijainti Kauko Tikkasen tielle olisikaan kuin Honkavuorelle johtava väylä. Tikkanen on syntyisin kivenheiton päästä ulkoilualueesta, jossa hänen lapsuuden talvipäivänsä kuluivat mäenlaskussa kavereiden kanssa.
Lisäksi Tikkanen on ollut kehittämässä Honkavuorta alusta pitäen – pian puolen vuosisadan ajan – rakentamattomasta alueesta yhdeksi Suomen merkittävimmistä ulkoilu- ja urheilualueista.
– Helmikuussa tulee 50 vuotta täyteen, kun Honkavuorella tehtiin ensimmäinen konkreettinen homma. Teimme silloin Eero Heikkilän kanssa ensimmäisen kerran moottorikelkalla ladun Honkavuorelle, muistelee Kauko Tikkanen, joka on toiminut muun muassa Ahton johtokunnassa kuudella vuosikymmenellä ja ison osan siitä puheenjohtajana.
Eritoten Tikkanen painottaa kunnianosoituksen valuvan hänen kauttaan kaikille Ahtossa toimiville sekä Honkavuorta kehittäneille talkoolaisille. Vaatimattomasti Tikkanen muotoilee olleensa vain orkesterinjohtaja.
– Minulla on ollut visioita, joita olen ollut monessa tapauksessa vetämässä ja organisoimassa. Ajattelen, että kaikilla on maan päällä oma tehtävänsä, ja minulla se on ollut ihmisten liikuttaminen ja liikuntamahdollisuuksien luominen.
Honkavuorta on kehitetty talkoovoimin Lamminahon Ahton johdolla vuosien saatossa järjestelmällisesti. Vuodesta 2003 lähtien alueella on järjestetty muun muassa kahdet yleisten sarjojen SM-kilpailut, yksi Suomen Cup ja kahdet nuorten SM-hiihdot.
Jokaisessa Honkavuoren kilpailuista Kauko Tikkasella on ollut suuri rooli niin kisojen saamiseksi Pyhäjärvelle kuin niiden läpiviemisessä.
– Visioni Honkavuoresta ei välttämättä ollut 1970-luvulla tällainen, mikä se nyt on. Tavoitteeni kuitenkin oli, että tämä olisi niin tärkeä paikka, että täällä järjestettäisiin isoja kisoja, Tikkanen pohtii ja toteaa Honkavuorelta puuttuvan vielä rullahiihtoradan.
Kun Honkavuorella pidetään seuraava hiihdon suurtapahtuma talvella 2023, tulee nuorten SM-hiihtojen kilpailukutsussa komeilemaan paikkana Kauko Tikkasen tie. Mikäs sen paremmin luonnehtisi reittiä Honkavuorelle.
Urheiluseuran perustaminen isän jalanjäljissä
Kauko Tikkasen innostus liikuntaan juontaa juurensa sekä verenperintöön että kouluaikoihin, jolloin kansakoulun opettajat Arvi Leväpelto ja Mauno Ruotsalainen sekä yhteiskoulun liikunnanopettaja Reijo Takko kannustivat liikunnallisiin aktiviteetteihin. Tikkasen isä Viljo Tikkanen perusti sen sijaan Lamminahon Ahton yhdessä Leväpellon ja muutaman muun kyläläisen kanssa vuonna 1959.
– Minulla oli myös unelmana perustaa oma seura. Nyt isäni ei pääse enää naureskelemaan pilven reunalta, etten ”mitään ole saanut aikaiseksi”, Tikkanen murjaisee viitaten vuonna 2013 alkunsa saaneeseen ja kaksi vuotta sitten itsenäistyneeseen Pohti SkiTeamiin.
Myös Kauko Tikkasen neljä lapsenlasta ovat hurahtaneet urheilemiseen, ja päässeet hiihtämään vaarin pohjustamilla laduilla Honkavuorellakin.
– Lapsenlapsista vanhin, 15-vuotias, pelaa salibandya SM-tasolla, 13-vuotias pesäpalloa, 10-vuotias jalkapalloa ja perheen nuorin, 7-vuotias, on taitava voimistelija, vaari ylpeilee Jyväskylässä asuvasta jälkipolvestaan.
Jos Pohti SkiTeam on tuonut Pyhäjärvelle merkittävästi näkyvyyttä valtakunnallisesti, on Ahto kunnostautunut Kauko Tikkasen johdolla Honkavuoren kehittäjänä sekä paikallisesti tärkeänä liikuttajana.
Urheilumies oli esimerkiksi perinteisen Honkavuoren hiihtojen vetovastuussa vuosina 1976–2015, sekä muun muassa suunnitteli ja toteutti Lamminaholla pidetyt jalkapallon Manun muistoturnaukset, Lampahölkät, Honkavuoren Korpivaellukset, Kuutamohiihdot sekä Tour de Honkavuori -sarjahiihdot.
– Minun avuni on ehkä, että saan ihmiset liikkeelle. Ihmisille pitää perustella asioita ja kysyä nätisti mukaan, eikä koskaan saa haukkua, jos joku ei lähde mukaan, Tikkanen korostaa.