Pohti SkiTeam sai kovan luokan vahvistuksia kun nuorten MM-mitalisti ja moninkertainen Suomenmestari Joni Mäki ja KLL:n pronssimitalisti Tuure Pesola liittyivät jo entuudestaan tasokkaaseen ryhmään mukaan. Siirrot julkistettiin 14.8.2015 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Teamissa on nyt kaikkiaan 12 hiihtäjää. Jonin ja Tuuren lisäksi joukkueessa jatkavat kaikki viime kaudella mukana olleet; Heikki Korpela, Miikka Kinnunen, Markus Järvenpää, Jouni Komu, Jaakko ja Juho Halonen, Vilho Moilanen, Roope Haapakangas, Tuomas Nurkkala ja Iiro-Mikko Harju,
SkiTeamin tulevan kauden tavoitteena on sijoittua miesten SM- ja Suomen Cupin viesteissä ja parisprinteissä vahintäänkin viiden parhaan joukkoon ja henkilökohtaisilla matkoilla saada yksi hiihtäjä kuuden sakkiin. Nuorten sarjoissa tavoitteena on saada ainakin yksi SM-mitali.
Kauden päätavoitteet ovat tammikuun lopulla käytävät Imatran SM-hiihdot ja maalis-huhtikuun vaihteen Taivalkosekn SM-hiihdot. Imatralla henkilökohtaisten matkojen lisäksi hiihdetään 4×10 km viesti, parisprintti hiihdetään Taivalkoskella.
Kilpailukausi käynnistyy Vuokatin Suomen Cupin kilpailuilla 31.10.-1.11.