Pohti SkiTeam selviytyi Suomen Cupin avauksesta ’kuivinjaloin’
Hiihdon Suomen Cup-sarja käynnistyi viime viikonloppuna Vuokatissa, nyt jo 12. kerran. Pohti SkiTeam oli mukana vuosikausiin pienimmällä joukkueella. Lauantain sprintissä olivat mukana ainoastaan Iiro-Mikko Harju ja vielä nuorten sarjaan lukeutuva Eemil Juntunen. Molemmat selvittivät tiensä karsinnasta jatkoon. Iiro-Mikko oli omassa alkuerässään kolmas, välieräpaikka jäi vain 0,5 sekunnin päähän, lopullinen sijoitus uransa paras 16:s. Eemil hiihti myös hyvin, karsinnassa hän oli 18., alkuerän neljäs ja lopullinen sijoitus 18.
Korkeanpaikanleiriltä vasta saapuneiden Pohti SkiTeamin maajoukkuemiesten poissa ollessa ja palautellessa leirirasituksia seuralla oli asettaa 3 x 9 km viestiin tällä kertaa vain kaksi joukkuetta. Avausosuudella 1- ja 2- joukkueemme hiihtivät vaihtoon peräkkäin, 2- joukkueen Matias Hyvönen sijalla 12 ja heti perässä Eemil Juntunen sijalla 13.
Toisella osuudella 1-joukkueen Juuso Mäkelä aloitti heti vahvan nousun sijoituksissa ja nosti 1-joukkueen vaihtoon tullessa sijalle 6. Juuso oli osuutensa toiseksi nopein, vain Puijon Joonas Sarkkinen kiersi osuuden 2,9 sekuntia nopeammin. 2-joukkueen nuori Jirka Oja suoriutui viestikasteestaan onnistuneesti, hän toi 2-joukkueen vaihtoon sijalla 20.
Ankkuriosuudella jo lauantaina loistavasti sprintissä hiihtänyt Iiro-Mikko Harju jatkoi viikonlopun vahvoja hiihtoja ja toi 1-joukkueen maaliin kisan seitsemäntenä. 2-joukkuetta ankkuroinut Juho Halonen toi joukkueensa maaliin sijalla 19. Maaliin hiihti kaikkiaan 33 joukkuetta.
Pohti SkiTeamin kauden avausviikonloppua voidaan pitää ’torjuntavoittona’. Viestissä päästiin iskuetäisyydelle Jämin ja Puijon joukkueita, ajatellen kauden seuraavia viestejä. SkiTeamin tavoitteena on olla keväällä viesti-cupin ykkönen. Seuraava koitos on tammikuussa Tampereella SM-hiihtojen pariviestissä. Muut kauden viestit ovat Vantaalla helmikuussa, 4×10 SM-viesti maaliskuun lopulla Inarissa ja huhtikuussa kauden päättävä Suomen Cupin viesti Rovaniemellä. Näihin kaikkiin viesteihin Pohti SkiTeam saa parhaat hiihtäjänsä mukaan.
Suomen Cup -sarja jatkuu jo ensi viikolla Taivalkoskella. Siellä ovat ohjelmassa perinteisen sprintti ja 15 km vapaalla. Tulevana viikonloppuna SkiTeamin hiihtäjiä on mukana Oloksella, siellä annetaan kovassa kansainväli-siessä seurassa näyttöjä Rukan maailmancupiin.
Eemil Juntunen sprintin alkuerässä (toinen vas.)
Iiro-Mikko Harju viestin ankkurina, edessä Eero Rantala
Juuso Mäkelä vie viestin toista osuutta
Kuvat: Ismo Aaltonen