Pohti SkiTeamille viimeinkin ensimmäinen SM-viestikulta
Kymmenen vuotta sitten perustettu Pohti SkiTeamin joukkue saavutti ensimmäisen joukkuekilpailun SM-hiihtojen voiton viime perjantaina Tampereella miesten parisprintissä. Niilo Moilanen ja Joni Mäki ottivat ykköspaikan ennen Imatran ja Vuokatin joukkueita. Pohti SkiTeamin 2-joukkue Joel Ikonen ja Eemil Juntunen selviytyivät myös finaaliin ollen siinä kymmenes. Mukana oli kaikkiaan 53 joukkuetta. SkiTeamin kaksi muuta joukkuetta jäivät karsintaan.
Viestivoitto on kiertänyt Pohti SkiTeamia jo kuusi vuotta. Ensimmäisen kerran voitto oli jo lähellä Keuruulla vuonna 2017. Tuolloin IF Minken ja Vuokatti Ski Team ehättivät maaliin niukasti ennen Pohti SkiTeamin ankkuria Heikki Korpelaa, Heikin parina hiihti Lasse Paakkonen. Sen jälkeen on tullut kolme hopeamitalia, 2019 Äänekoskella ja 2020 Vöyrillä (Korpela/Mäki) sekä viime vuonna Imatralla (Haarala/Mäki). Omissa kotikisoissamme 2021 jäätiin neljänneksi. Suomen Cupin viestistä on tullut yksi ykkössija, marraskuussa 2020 Vuokatissa.
Lauantaina myös huippuonnistuminen
SM-hiihdot jatkuivat lauantaina miesten osalta vapaan hiihtotavan 15 km kilpailulla. Kilpailun voitti Remi Lindholm, Joni Mäki oli toinen ja nuori Niko Anttola kolmas. Kilpailu oli yksittäisenä normaalimatkan kilpailuna ylivoimaisesti SkiTeamin historian paras SM-tasolla, kolme hiihtäjää viiden parhaan joukossa! Jonin lisäksi, Juuso Haarala oli neljäs ja Joel Ikonen viides. Lisäksi nuori Matias Hyvönen ylsi kauden parhaaseen suoritukseensa oltuaan 21:s.
SM-hiihdot jatkuivat lauantaina miesten osalta vapaan hiihtotavan 15 km kilpailulla. Kilpailun voitti Remi Lindholm, Joni Mäki oli toinen ja nuori Niko Anttola kolmas. Kilpailu oli yksittäisenä normaalimatkan kilpailuna ylivoimaisesti SkiTeamin historian paras SM-tasolla, kolme hiihtäjää viiden parhaan joukossa! Jonin lisäksi, Juuso Haarala oli neljäs ja Joel Ikonen viides. Lisäksi nuori Matias Hyvönen ylsi kauden parhaaseen suoritukseensa oltuaan 21:s.
Mitaliputki jatkui sunnuntaina
Kisaviikonlopun päättäneeseen sprinttipäivään lähdettiin suurin odotuksin. Olihan SkiTeamilla asettaa kolme mc-kisoja kauden aikana kiertänyttä ja siellä hyvin menestynyttä sprintteriä. Päivä lähtikin hyvin käyntiin, Moilanen oli karsinnan nopein, Haarala viides ja Mäki kuudes. Nuorten sarjalainen Eemil Juntunen jäi niukasti jatkopaikasta oltuaan 31:s. Joni Mäki selviytyi omasta alku- ja välierästään helposti jatkoon. Moilasen taival päättyi välierään, sijoitus yhdeksäs ja Haaralan alkuerään, sijoitus 13:s. Joni Mäki taisteli finaalissa tiukasti voitosta aina viime metreille asti, Ristomatti Hakola vei kuitenkin voiton niukalla yhden sadasosasekunnin erolla.
Kisaviikonlopun päättäneeseen sprinttipäivään
Pohti SkiTeamin hiihtäjät selviyivät SM-kisaviikonlopusta erinomaisesti. Kokonaisuutena kisat olivat SM-tasolla seuran parhaat. Myös huolto onnistui hyvin, kalustossa ei annettu muille tasoitusta. Joni Mäki nousi Suomen Cupin kokonaispisteissä kärkeen, Haarala on viides, Moilanen 15:s ja Ikonen 19:s. Seurojen välisessä viesti-cupissa, kahden osakilpailun jälkeen, SkiTeam on toisena Imatran Urheilijoiden jälkeen.




Kuvat: Touho Häkkkinen, Johanna Pelttari ja Kauko Tikkanen