Kuvat: Ismo Aaltonen
Viesticupin kokonaiskilpailun kakkospaikan varmistaminen. Siinä oli Pohti SkiTeamin päämäärä osakilpailuvoiton tavoittelun ohella perjantaiseen Rukan Suomen Cupin 3 x 7,5 kilometrin vapaan viestiin.
Pyhäjärvisten hopeasijaa uhkasi ennen viestikauden päätöskilpailua ainoastaan Jämin Jänne, jonka olisi tarvinnut kiriä 52 pisteen ero ohittaakseen SkiTeamin. Viesticupin voiton oli jo varmistanut Puijon Hiihtoseura.
Pohtilaiset lähtivät viestiin kolmella joukkueella. Ykkösen muodostivat Juuso Haarala, Joel Ikonen ja Joni Mäki. Kakkosessa hiihtivät Heikki Korpela, Miikka Kinnunen sekä Juuso Mäkelä. Kolmosen viestiä veivät trio Iiro-Mikko Harju–Juho Halonen–Samppo Kumpumäki.
Avausosuuden ensimetreistä alkaen PHS:n Iivo Niskanen kerrytti kaulaa kilpakumppaneihin nähden. Haarala ja Korpela hiihtivät koko osuuden pääryhmässä ja toivat joukkueensa vaihtoon sijoilla 10 ja 2. Eroa Niskaseen kertyi Korpelalla 26 sekuntia ja Haaralalla reilut neljä enemmän. Kolmosen Harju jäi kärjestä 55 sekuntia ja tuli vaihtoon sijalla 20.
Myös Jämin Jänteen Aku Nikander toi joukkonsa pääryhmän mukana ensimmäiseen vaihtoon.
Toisella osuudella Pohti SkiTeam 2:n Kinnunen joutui antamaan periksi matkan puolimaissa ja lähetti ankkuri-Mäkelän vajaat kaksi minuuttia kärkijoukkue Puijoa perässä. Sen sijaan Ikonen sivakoi mukavasti yhdessä Jämin Markus Vuorelan kanssa. Kaksikko karkasi muilta ja vaihtoi päätösosuudelle 43 sekuntia kärkeä perässä. Halonen päästi Kumpumäen matkaan 27. sijalta.
Päätösosuudella Pohti SkiTeamin 1:n Mäki ja Jämin Ristomatti Hakola pyrkivät ajamaan kiinni Puijon Petteri Koiviston. Ensimmäisen 2,5 kilometrin lenkillä ero kutistuikin noin puoleen minuuttiin. Sen lähemmäksi takaa-ajajat eivät kuitenkaan päässeet. Mäki ja Hakola tyytyivätkin hopeakamppailuun, jonka Hakola ratkaisi viimeisessä nousussa lopulta satakuntalaisten hyväksi.
Pronssisija kuitenkin tarkoitti punakeltaväreille viesticupin kakkossijaa ja 3 000 euron palkintoshekkiä!
Mäkelä nosti hyvällä suorituksellaan Pohti SkiTeam 2:n vaihdon 18. sijalta lopputuloksien sijalle 13. Pohti SkiTeam 3:n Kumpumäki ylitti maalilinjan 27:tenä.
Naisten viesticupin voiton pokkasi Hämeenlinnan Hiihtoseura, joka oli Rukalla kolmas. Toiseksi sijoittui Kainuun Hiihtoseura ja kolmanneksi Vuokatti Ski Team Kainuu. Rukan päätöskisan voiton vei Visa Ski Team Kemi 1.
Suomen Cupin pisteiden metsästys päättyy miesten osalta lauantaina vapaan henkilökohtaiseen 20 kilometrin yhteislähtöön. Naiset kilpailevat 15 kilometrin matkalla.