Kuvat: Ismo Aaltonen
Jos perjantaina Jämin Jänteen Ristomatti Hakola pesi Pohti SkiTeamin Joni Mäen viestin loppumatkalla, kääntyi tilanne lauantain 20 kilometrin vapaan yhteislähdössä toisin päin. Toki Mäki irtosi Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasta ja Petteri Koivistoa takaa-ajaneesta ryhmästä jo reilut viisi kilometriä ennen maalia.
Kisan ensimmäistä kymppiä hallinneen Koiviston Joni Mäki jätti jälkeensä 15 kilometrin jälkeen ja hiihti maaliin toisena 20 sekuntia Niskaselle jääneenä. Hakola otti pronssisen sijan vahvan loppukirin päätteeksi.
SkiTeamin Joel Ikonen oli mitalitaistelussa mukana reiluun 16 kilometriin asti, kunnes joutui lopulta antamaan hieman periksi ja hiihti viimeiset kolme kilometriä yksinään. Maalilinjan mies ylitti kahdeksantena.
Yhteensä pohtilaisia starttasi kauden päätöskisaan seitsemän. Miikka Kinnunen oli 24:s, Heikki Korpela 26:s, Juuso Haarala 27:s, Juuso Mäkelä 38:s ja Iiro-Mikko Harju 51:s.
Uransa ensimmäisen Suomen Cupin kokonaiskilpailun voiton Joni Mäki varmisti jo pari viikkoa aikaisemmin Ristijärvellä. Pyhäjärvisten hienoa kokonaissaldoa täydensivät kahdeksanneksi sijoittunut Joel Ikonen sekä sijat 13 ja 14 ottaneet Juuso Haarala ja Heikki Korpela.
Cupin pisteitä keräsivät myös Juuso Mäkelä (loppusijoitus 30.), Miikka Kinnunen (31.) ja Niilo Moilanen (35.).
Naisten voittoa Rukan 15 kilometrin vapaan yhteislähdössä juhli Krista Pärmäkoski. Anne Kyllönen vei kokonaiscupin nimiinsä, Johanna Matintalo oli toinen ja Laura Mononen kolmas.