Honkavuoren ensilumenlatu 2015
Ensilumenladun latumaksujen ennakkokampanja on käynnissä. Tiedotteen näet >> TÄÄLTÄ. Lumen levitys käynnistyy 16.11. alkavalla viikolla.
Ensilumenladun latumaksujen ennakkokampanja on käynnissä. Tiedotteen näet >> TÄÄLTÄ. Lumen levitys käynnistyy 16.11. alkavalla viikolla.
SkiTeamin hiihtäjien ’matalanpaikan leiri’ Pyhäsalmen kaivoksessa. Lähtö 1,4 km syyvyydestä, nousua maanpinnalle yhtämittaista nousua 11 km! Kiitos kaivokselle tapahtuman järjestelyistä sekä hiihtäjien ja taustajoukkojen huollosta!
Pohti SkiTeamin hiihtäjät ovat leireilleet kesän aikana ahkerasti, sekä omana ryhmänä että kukin omilla leireillään. Alkukesästä Teamin ensimmäinen yhteisleiri oli Ylläksellä, White Dream Centerin toimiessa tukikohtana, heinäkuussa oli vuorossa Rukan leiri ja elokuussa Vuokatti. Parhaillaan (25.9.) on menossa testileiri Vuokatin maisemissa. Yhteisleirien lisäksi hiihtäjät ovat olleet harjoittelemassa omilla leireillään ulkomailla. Korpelan Heikki oli heinäkuussa Italiassa,…
SkiTeamin uuden logon on suunnitellut Sami Syrjä. SkiTeamin uusi kilpailu- ja lämmittelyasu julkaistaan lokakuun aikana. Asussa palataan Pyhäjärven Pohdin 1970-luvun menestysvuosien puna-keltaisiin ’retroväreihin’. Asut valmistuvat loppuvuoden aikana. Alkukukauden Suomen Cupin kilpailut hiihdetään vielä nykyisillä asuilla.
Tule mukaan nuorekkaan tulevaisuuden hiihtotiimin tukijoukkoon? Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, näkyvyydettä hiihtäjien KISA- ja LÄMMITTELYASUMAINOKSISTA näillä kotisivuilla olevaan KUMPPANUUS -sivun mainokseen! Ota yhteyttä niin jutellaan lisää! Yhteystiedot: Kauko Tikkanen, joukkueen manageri – p.0400 548 638 – sähköposti
Pohti SkiTeam sai kovan luokan vahvistuksia kun nuorten MM-mitalisti ja moninkertainen Suomenmestari Joni Mäki ja KLL:n pronssimitalisti Tuure Pesola liittyivät jo entuudestaan tasokkaaseen ryhmään mukaan. Siirrot julkistettiin 14.8.2015 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Teamissa on nyt kaikkiaan 12 hiihtäjää. Jonin ja Tuuren lisäksi joukkueessa jatkavat kaikki viime kaudella mukana olleet; Heikki Korpela, Miikka Kinnunen, Markus Järvenpää, Jouni Komu,…
Lehdistötiedote 14.8.2015 Kuva: Kauko Tikkanen
Kiitos Pohti Ski rullasuksihiihtojen tukijoille, hiihtäjille ja talkooväelle! Ensi vuonna hiihdetään taas Kihujen yhteydessä heinäkuun toinen perjantai.
Miesten A-sarjan voittaja Hiroyuki Miyazawa (Sauli Nurkkala) Japanin Hiroyuki Miyazawa ja Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saari olivat Pohti Ski rullasuksiihtojen pääsarjojen voittajat. Miesten sarjassa väliajoissa johtanut Pohdin Heikki Korpela sijoittui toiseksi ennen Valkeakosken Hakan Juha-Matti Mikkolaista ja Pohdin Markus Järvenpäätä. Naisten sarjassa hopealle hiihti Haapajärven Tiia Olkkonen ja pronssille Sievin Miia Säilynoja. Kilpailu oli samalla Keski-Pohjanmaan…
Lähtölistan näet >>TÄSTÄ Miesten, naisten ja 18 v. sarjojen lähtöpaikat määräytyvät viime kauden RANKINGPISTEIDEN mukaan, muiden sarjojen lähtöpaikat on arvottu.